Muut kielet:

TATJANA GALITSHENKO, Odessa

Muutama vuosi sitten kävimme jouluaattona köyhien perheiden luona yhdessä Odessan alueen syrjäkylistä. Jaoimme lahjoja ja lastenraamattuja ja kerroimme jouluevankeliumia. Kylän lähes kaikki perheet olivat vailla vakituisia tuloja. Kurjinta oli Elenan ja hänen neljän lapsensa kodissa.

Äidillä ei ollut työtä eikä tarvittavia henkilöpapereita, eikä hän siksi saanut mitään tukiakaan. Hän joi kaikki päivät. Lapset olivat resuisia ja nälkäisiä ja naapureiden avun varassa.

Kevään tullen tunsimme kehotusta aloittaa lasten raamattukerho tässä kylässä.

Kelirikon vuoksi tie oli kulkukelvoton ja matkustimme lasten luo junalla sunnuntaisin.

Lapset odottivat aina innolla kerhoa. Elenan pojat olivat joka kerta vastassa kun nousimme täpötäydestä junasta.

Nuorempi, Aleksei, kysyi: "Syömmekö tänäänkin?" Ruokimme heidät aina ennen kerhoa.

Opetimme lapsille mitä Raamattu kertoo Jumalasta, leikimme, toimme apua perheille, juttelimme ja rukoilimme.

Elenan luona kävimme muita useammin. Hän kuunteli puheitamme ja erään kerran sanoi: "Minä luen jo Raamattua ja uskon Jumalaan."

Elenalta kesti kuitenkin vielä jonkin aikaa miettiä elämäänsä uudelleen. Lopulta muutos tapahtui:  hän lopetti juomisen, sai henkilöpaperit sekä työpaikan kaupungista.

Koko perheen elämä muuttui. Lapset saivat raittiin, huolehtivan äidin. Heidän kasvonsa loistivat ilosta!

Koronarajoitukset estivät meitä jatkamasta työtä tässä kylässä. Mutta sodan alettua veimme sinne ruokapakkauksia ja saimme tilaisuuden vierailla Elenan ja lasten kodissa vanhassa asuntolassa.

Perhe otti meidät iloisena vastaan. Elena oli muuttunut paljon. 

"Luethan yhä Raamattua?" kysyin häneltä

"Totta kai!" Elena vastasi iloisesti. "Olen nyt kuin sinä! Keväällä minut kastettiin,  käyn seurakunnassa ja palvelen Jumalaa!"

Kiitos Herralle, että meillä oli silloin jouluna mahdollisuus kertoa Elenalle ja lapsille Vapahtajan syntymästä! Kaikki alkoi siitä!