Petrovin perhe ei enää ole yksin ongelmineen

Petrovin kolmilapsinen perhe Jekaterinburgissa on saanut tiimiltämme säännöllistä apua viime vuoden keväästä asti. He ovat yksi noin 70 perheestä, joita turvakodin perhetiimi tukee vuosittain. Perheiden ongelmat ovat monimutkaisia: joillakin on päihdeongelma, toisilla on sairautta tai vammoja, jotkut ovat ajautuneet muusta syystä taloudelliseen kriisiin. Osalla perheistä on yksinhuoltajaäiti. Tiimiläisemme käyvät näiden perheiden luona, auttavat heitä erilaisissa tarpeissa ja järjestävät terveydenhoitoa ja virallisia asioita. Perheiden kanssa keskustellaan ja rukoillaan, ja suuri osa tulee myös seurakuntaan.
KUVA: Jutun kirjoittaja Natalia ottaa ruoka- ja tarvikekasseja perhetiimin autosta. Yhdellä kierroksella vieraillaan noin kymmenessä kodissa.
Perhetiimin työntekijä Natalia kertoo: ”Saimme tiedon Petrovin perheen vaikeasta tilanteesta lastensuojeluviranomaisilta. Aloimme käydä säännöllisesti heidän luonaan. Perheeseen kuuluvat äiti Elena, isä, ja kolme lasta. He asuvat nuhruisessa ja huonokuntoisessa huoneessa vähävaraisten perheiden asuntolassa.”
KUVA: Turvakodin ja perhetiimin lakineuvoja Sasha opasti Petrovin perhettä asuntoasiassa. Kymmenet perheet saavat joka vuosi tiimiemme avulla yhteiskunnan tukia, joita he eivät osaa itse hakea.
”Tulen seurakunnasta kotiin kuin siivet saaneena!”
Vierailujemme aikana tutustumme ja ystävystymme vanhempien ja lasten kanssa. He alkavat avata meille sydäntään. Joka kerta rukoilemme yhdessä.
Kutsuimme Petrovit seurakunnan jumalanpalvelukseen, ja äiti Elena tulikin lasten kanssa. Lapsille oli pyhäkoulu, josta he pitivät kovasti, ja myös Elena sanoi, että he haluavat tulla uudestaan. Hän alkoi käydä jumalanpalveluksissa ja naistenryhmässä. ”Tulen sieltä kotiin kuin siivet saaneena, sydämessäni on niin hyvä ja kevyt olo!” hän sanoi.
KUVA: Perhetyöntekijä Natalia (oikealla) seurakunnassa Elena-äidin ja lasten kanssa.
”Olenko tuo minä?”
Viime joulun alla seurakunnan naistenryhmäläisille järjestettiin omat juhlakahvit. Olimme valmistaneet perhetyömme piiristä tuleville naisille yllätyksen: annoimme heille kauniit leningit ja kampasimme ja laitoimme heidät juhlakuntoon. Näin heidän ei tarvinnut tuntea itseään muiden joukossa ulkopuolisiksi ja kiusaantuneiksi köyhän ulkoasunsa vuoksi.
”Olenko tuo minä, en tunne itseäni!” Elena hämmästyi katsoessaan peiliin. Emme koskaan olleet nähneet tämän vakavan, huolten raskauttaman äidin hymyilevän niin paljon ja vapautuneesti kuin tässä juhlassa!
KUVA: Seurakunta tulee perhetyön piirissä oleville vanhemmille ja lapsille tutuksi myös joulujuhlan välityksellä. Tapahtuma oli Petrovin sisaruksille riemukas kokemus. On jo monivuotinen perinne, että seurakuntalaiset täyttävät näiden perheiden lasten lahjatoivomukset. Petrovin lapsetkin saivat muhkeat lahjakassit ja kelkan, josta olivat haaveilleet.
Kaikki nämä ovat eri tapoja osoittaa käytännön rakkautta niin lapsille kuin aikuisille, ja vähitellen heidän elämänsä muuttuu!