"Nuorten akatemia" valmistaa opetuslapsia

A man is speaking to a group of people in a classroom.
Muut kielet:
Mission Possiblen organisoima ”Nuorten akatemia” Bulgariassa on tarkoitettu 16-21 -vuotiaille nuorille. Vuonna 2021 alkanut ohjelma tukee heidän kasvuaan uskossa ja palvelutehtävissä ja auttaa heitä löytämään oman kutsumuksensa.

Kokoontumisia, videosessioita, henkilökohtaista ohjausta

Kolmevuotinen kurssi antaa nuorille uutta tietoa, auttaa kasvamaan ihmisinä ja antaa valmiuksia toimia johtajina hengellisessä työssä ikäistensä parissa.

Joka vuosi käydään läpi yksi taso, joka kestää usean kuukauden. Kurssiin kuuluu viikoittaisia kahden tunnin opetussessioita videoyhteydellä, ja nuoret saavat koulutuksen aikana myös henkilökohtaista ohjausta. Ensimmäisellä tasolla käsitellään Raamatun perusopit.

Opettajina toimii eri bulgarialaisten seurakuntien pastoreita ja työntekijöitä. Iva Tsvetkova (kuvassa etualalla) koordinoi Nuorten akatemiaa sekä Mission Possiblen lasten- ja nuortentyötä Bulgariassa.

2023 08 Intl Youth Acad

Sitoutunutta osallistumista ja käytännön harjoittelua

Nuoret ovat olleet mukana säännöllisesti, tehneet ahkerasti kotitehtävänsä ja yrittäneet olla jättämättä väliin yhtäkään oppituntia ja tilaisuutta keskustella opettajien kanssa. Tämä kertoo heidän päätöksestään tehdä jotakin arvokasta elämällään.

Ohjelma on varsin vaativa. Akatemian ensimmäisistä osallistujista kolmannelle tasolle on edennyt 12 nuorta. Samaan aikaan uusi ensimmäinen taso on käynnistynyt.

Mission Possiblen projektit tarjoavat kurssilaisille mahdollisuuksia käytännön harjoitteluun. Näin he saavat kokemusta kristillisestä työstä, avustustoiminnasta ja evankeliumien kertomisesta.

Uskomme, että joistakin heistä tulee kokoaikaisia työntekijöitämme.

IMG 5171 – kopio

Bulgaria tarvitsee nuoria, joilla on kristilliset arvot ja jotka ovat esimerkkeinä ikätovereilleen. Tehtävämme on apostoli Paavalin lailla etsiä ja valmistaa ”Timoteuksia”, jotka vievät hyvää sanomaa omalle sukupolvelleen.

Yksi tällaisista nuorista on 18-vuotias Dani (yllä olevassa kuvassa kitaran kanssa), jolle koulutukseen osallistuminen on antanut paljon.

”Nuorten akatemia on yksi parhaista valinnoistani. Opettajien kuunteleminen videotapaamisissa ja heidän kanssaan keskustelu on auttanut minua ymmärtämään monia asioita elämästä, Raamatusta ja siitä, miten voin kasvaa kristittynä.”, hän kertoo.

Kansainvälinen nuortentiimi kokoontui Bulgariassa

Text 2 on the screen

Elokuussa järjestimme Nuorten akatemiaan liittyen viikon pituisen tapahtuman, jossa oli bulgarialaisten osanottajien lisäksi 20 nuorta kahdesta Mission Possiblen työtä tukevasta seurakunnasta Ruotsista ja USA:sta.

Kurssikeskuksessamme Dobromirkassa oli ensin kaikille nuorille opetusta, joka käsitteli mm. seuraavia aiheita:

  • Mitä on olla Jeesuksen opetuslapsi?
  • Mitä lähetyskäsky tarkoittaa?
  • Mitä lähetystyö on ja ei ole?
  • Tiimityö lähetyskentällä.

Meidän tehtävämme on auttaa seurakuntia niiden työssä."

Lähetystyöntekijät palaavat kotimaihinsa, mutta paikallisseurakunta pysyy”, opasti Mission Possiblen toiminnanjohtaja Ignat Ivanov nuoria paikallisseurakuntien ja lähetystyön välisestä suhteesta. Asioita pohdittiin myös yhdessä ryhmäkeskusteluissa.

Sitten 30 nuorta ohjaajineen istuivat pikkubusseihin ja lähtivät soveltamaan teoriaa käytäntöön yli 30 asteen helteeseen!

Nuoret olivat mukana neljän slummikylän seurakunnan järjestämissä evankeliumitapahtumissa.

2023 08 Intl Youth Acad. by Iva Tsvetkova 126 – kopio

He lauloivat, soittivat ja puhuivat, järjestivät lapsille vauhdikkaita leikkejä, askartelua sekä raamattuaiheisia draamaesityksiä. He jakoivat myös äitiyspakkauksia ja rukoilivat perheiden puolesta.

Kokemukset olivat niin hyviä, että Nuorten akatemian ensimmäinen kansainvälinen tapahtuma ei varmaankaan jää viimeiseksi.

Varusta ja laheta 5 1