"Meidän on ryhdyttävä isiksi!"
ANDREI IVANOV, Jekaterinburg
"Mikä on mielestäsi aikamme suurin ongelma?", kysyi minulta eräs tuttu pastori, kun istuimme juttelemassa. "Isättömyys", vastasin. "Totta", hän sanoi ja jatkoi oltuaan hetken hiljaa: "Meidän on kai sitten ryhdyttävä isättömille isiksi." Nämä sanat ikään kuin aukaisivat silmäni. Tämä tapahtui vuonna 2003. Tasan vuotta myöhemmin isänä olo isättömille alkoi toteutua kohdallani.
Andrei ja Natasha ovat olleet 20 vanhempina katulapsille
Vuonna 2004 tapasin Jekaterinburgissa Mission Possiblen toiminnanjohtajan Ignat Ivanovin. Vaimoni ja minä puhuimme hänen kanssaan neljä tuntia. Kerroimme katulapsista, joita näimme kaupungissamme. Hän sanoi, että Mission Possible oli tehnyt useita vuosia työtä katulasten hyväksi monessa kaupungissa... ”Jos teillä on nämä lapset sydämellänne, menkää ja auttakaa heitä”, hän sanoi lopuksi.
Ensi tammikuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun aloitimme katulasten auttamisen ja yhteistyön Mission Possiblen kanssa. Tähän aikaan mahtuu tuhansia lapsia ja kohtaloita, kohtaamisia kadulla, likaisissa kellareissa, putkitunneleissa; pahoinpideltyjä ja hyväksikäytettyjä lapsia, pelkoa... raskaana oleviа tyttöjä, vastasyntyneitä, sairaaloita, hautajaisia... Monta vuotta pidimme nuorille päiväkeskusta ja kerroimme evankeliumia.
KUVA: Jekaterinburgin katupartio ruokkimassa katulapsia, joista monet suojautuivat talven kylmyyttä vastaan asumalla putkitunneleissa.
Turvakoti ja sijaislapset
Sitten rakensimme turvakotitalon. Tähän mennessä yli 650 lasta on löytänyt sieltä turvan. Vaimoni Natashan kanssa olemme turvakodin pitkäaikaisille lapsille virallisia sijaisvanhempia - ja isovanhempia heidän lapsilleen. Meillä on kolme omaa ja 23 virallista sijaislasta, ja kun äskettäin täytin 55 vuotta, vielä useammat lähettivät minulle syntymäpäiväkortin, jossa luki "ONNEA, RAKAS ISÄ!". Olemme viettäneet koulun valmistumisjuhlia, turvakodin kasvattien kastejuhlia ja häitä, olemme iloinneet heidän ensiaskeleistaan palvelutyössä ja myös isyydestään ja äitiydestään!
KUVA: Andrei on isän roolissa saattanut alttarille monia turvakodin tyttöjä. Vasemmalla Andrein vaimo Natasha, turvakodin äiti.
Huligaanista tuli kissanpoikanen
Muistan, kun meitä pyydettiin ottamaan turvakotiin puoleksi vuodeksi eräs 15-vuotias poika, sanalla sanoen huligaani. Se oli rankka puolivuotinen. Sitten jatkui vielä toiset ”väliaikaiset” kuusi kuukautta pyörä- ja autovarkauksia, rötöksiä, tappeluita, juopottelua – ja harmeja ja nöyryyttäviä tilanteita, kun selvittelin niitä. Lopulta vaikea vuosi Diman kanssa tuli täyteen. Oli päätettävä, pidämmekö hänet vai annammeko lastenkotiin...
En voinut luopua hänestä. Jumalakaan ei koskaan luovu meistä.
”Pidän Diman”, sanoin aamulla tiimiläisillemme, jotka olivat yhtä uupuneita kuin minäkin. Kuului pettynyt huokaus. Lapset salakuuntelivat ovella ja juoksivat kertomaan Dimalle, mitä hänen kohtalostaan oli päätetty. Kuultuaan ”tuomionsa” tuo pitkä, tukeva ja uhmakas teini-ikäinen purskahti itkuun heidän edessään.
Siitä lähtien Dima oli kuin toinen poika – huligaanista tuli kissanpoikanen! Hän oli aina ensimmäisenä auttamassa, välillä hän halasi minua tai istui nojaten olkapäähäni kunnes se puutui (hän oli isompi kuin minä!). Pidämme edelleen yhteyttä ja Dima on itsekin jo isä!
Isyys on Jumalan asettama
Oikea isä on monen lapsen unelma. Isyyden olemus on Jumalassa. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”, sanoi Jeesus, Jumalan Poika. Hän on meidän isien paras opettaja.
Missä on isänä olemisen salaisuus ja voima? Luulen, että siinä yksinkertaisessa ilmestyksessä, että ei ole olemassa ”vieraita lapsia”. Salaisuus on kaikkien rakastamisessa ja hyväksymisessä, uskossa Jumalan mahdollisuuksiin heidän elämässään, ja esirukouksessa.
