Koulutarvikkeita ja tukea - ettei yksikään jäisi pois koulusta!

A group of children holding tote bags.
Muut kielet:
Koulutus on tärkeä avain parempaan elämään ja merkittävä ase taistelussa köyhyyttä vastaan. Siksi haluamme kaikilla työkentillämme tukea lasten kouluun pääsyä ja koulunkäyntiä. Yksikään lapsi ei saisi jäädä koulusta pois sen takia, ettei hänellä ole oppikirjoja, koulutarvikkeita tai sopivia vaatteita. Vaikeista ja köyhistä oloista tulevien lasten vanhemmilla kuitenkaan harvoin on mahdollisuutta näiden hankkimiseen ja aina uuden lukuvuoden alkaessa autamme näiden lasten varustamisessa koulutielle.

Täällä Suomessa uusi lukuvuosi on jo alkanut, mutta työmme kohdemaissamme lapset palaavat kouluun vasta syyskuussa. Ennen koulun alkamista jaamme Bulgarian, Ukrainan ja Albanian slummien ja vähäosaisten perheiden lapsille koulutarvikekasseja ja reppuja. Venäjän turvakotien lapsille kustannamme lisäksi kouluruokailun, mikä siellä on oppilaille maksullista.

”Osaan lukea, haluatko kuulla?”

Muutama viikko sitten tiimimme jakoi eräässä slummikylässä äitiyspakkauksia. Kun työntekijämme Irina avasi pakkauksen esitelläkseen sen sisältöä pienokaistaan sylissä pitävälle äidille, vieressä seisova vauvan isosisko näki laatikossa lastenraamatun. Hän oli viime keväänä osallistunut kylässä järjestämäämme lukuopetukseemme ja halusi esitellä lukutaitoaan.

Girl reading

- Minä osaan lukea, haluatko kuulla?

- Lue tästä, Irina sanoi avaten ensimmäisen aukeaman.

- ”Ja Jumala antoi heille ihanan paikan asua”, tyttö luki sujuvasti luomiskertomuksesta.

- Hienosti luit! Irina kehui ja rohkaisi tyttöä: - Joka ilta, kun teidän perhe on kotona yhdessä, voit lukea tästä Raamatusta ääneen yhden kappaleen.

Lukuopetus Bulgarian slummikylissä jatkuu tänäkin syksynä. Lasten kouluilta on tullut hyvää palautetta kylissä järjestämästämme lukuopetuksesta ja se on todettu tärkeäksi tueksi sujuvan lukutaidon saavuttamisessa.

Lukuopetus aloitettiin koronapandemian aikana, kun koulujen ollessa suljettuina köyhien perheiden lapsilla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin etänä ja siksi moni lapsi oli vaarassa jäädä jälkeen oppimisen suhteen. Lukutaitotyössä meillä on käytössä sitä varten kehitetyt materiaalit, kuten lukukirjat ja tehtävävihkot, ja koulutamme lukuopettajiksi slummikylän omia asukkaita.

Lähetetään yhdessä lapset koulutielle!

Ole kanssamme varustamassa lapsia koulutielle ja tukemassa lukutaitotyötä. Yhden lapsen koulutarvikkeiden arvo on noin 15 euroa. Voit auttaa tekemällä lahjoituksen (käytä viitettä 53345) tai muistamalla ystävää merkkipäivänä Paremman huomisen koulutarvikelahjakortilla.

Lahjakortti on ns. erilainen lahja, jonka välityksellä yksi vähäosainen lapsi saa tarvitsemansa kouluvälineet.

Kansi Koulutarvikelahjakortti

Koulutarvikkeiden lisäksi Paremman huomisen lahjakorteilla voi lahjoittaa lapselle kengät, perheelle ruokaa tai äidille ja pienokaiselle äitiyspakkauksen. Lahjakortin hinta käytetään kohteeseen, josta kortti kertoo.

Korttien tekstit ovat luettavissa nettisivullamme mp.org/fi/tukituotteet. Kortin sisäaukeaman tyhjälle sivulle voi kirjoittaa oman tervehdyksen kortin saajalle.

Paremman huomisen lahjakortteja voi tilata sähköpostitse osoitteesta [email protected] sekä soittamalla tai laittamalla tekstiviestin numeroon 045-8990890. Kirjekuori sisältyy hintaan. Postitse toimitettavien lahjakorttien hintaan lisäämme postin hinnoittelun mukaisen postimaksun.

Mainos