Jumala toimii sodan keskellä

Muut kielet:

Venäjä hyökkäyksestä Ukrainaan alkoi Mission Possiblen historian suurin avustusoperaatio, joka yhä aktiivisesti jatkuu sodan keskellä (katso video julkaisun lopusta). Viime vuonna veimme Ukrainassa apua ja evankeliumia 1300 perheelle. Tiimimme keskittyi erityisesti kohtaamaan ihmisiä henkilökohtaisesti, ja he keskustelivat ja rukoilivat paljon avun saajien kanssa. Monien luona käytiin toistuvasti. Lasten raamattukerhot olivat olennainen osa työtä, ja myös äideille pidettiin omaa piiriä.

Jumala avaa nyt Ukrainassa niin lasten kuin aikuisten sydämiä. Parhaita hetkiä tiimimme työssä ovat ne, kun he saavat johdattaa ihmisiä uskoon. Tässä Ukrainan tiimimme kertomuksia eräistä kohtaamisista ihmisten kanssa:

Oljan perhettä tapaamassa

Vieraillessamme jälleen Shirokaja Balkan kylässä, jossa olemme käyneet useita kertoja, tapasimme Oljan, kolmen lapsen äidin. Perheen isä on rintamalla. Olja kertoi meille vaikeuksista, joita hänellä on hoitaessaan perhettä yksin. Annoimme hänelle Raamatun ja kerroimme Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen merkityksestä. Kun kysyin Oljalta, haluaako hän ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä, hän vastasi ilolla myöntävästi, ja niin rukoilimme siinä pakettiautomme luona.

Dima prays with a woman who wants to receive Christ

Pakolaisena omassa maassa

Läheisessä kylässä asuu äitinsä kanssa Zinaida (kuvassa alla), joka on invalidi. He ovat paenneet sotaa Donetskin alueelta. Heidän majapaikkansa on todella kurja ja alkeellinen: savitiilinen hökkeli vailla sähköä, vettä ja viemäriä. He ovat toiveikkaita, että pääsevät vielä palaamaan kotiseudulleen. Annoimme heille avustuspakkauksen ja Raamatun ja kerroimme Jeesuksesta. Hekin tahtoivat kutsua Vapahtajan elämäänsä, ja saimme yhdessä rukoilla ja jättää heidän tulevaisuutensa Jumalan käsiin.

 

Zinaida 1

Jumalan rakkauden lohdutusta vaikeuksien keskelle

Tiimimme on vienyt apua myös liikuntakyvyttömälle Nadjalle ja hänen tyttärelleen. Nadja Aleksejevna asuu tyttärensä kanssa eräässä Odessan alueen kylässä, jonne veimme apua. Hän ei pitkään aikaan ole voinut nousta vuoteestaan. Tytärkin on invalidi. Heidän elämänsä on äärimmäisen vaikeaa. Kerroimme heille Jumalan rakkaudesta, ja Nadja sanoi, että haluaa vastaanottaa Jeesuksen ja Jumalan armon elämäänsä. Niin siinä hänen vuoteensa ääressä saimme yhdessä rukoilla.

2024 02 03 Одесса истории Открытое сердце 1 2

Rukoile tiimimme turvallisuuden puolesta

Odessan alueella on usein ilmahälytyksiä, ja kylissä käynteihin liittyy vaaroja. Helmikuun alussa ohjus osui 200 m päähän toimitalostamme aiheuttaen talolle jonkin verran vaurioita. Kukaan ei onneksi loukkaantunut. Jumalan varjelusta tarvitaan!

Kiitos tuestasi, joka tekee tämän työn ja kohtaamiset tuhansien ihmisten kanssa mahdolliseksi!