Armon varassa kohti unelmia

Muut kielet:
Kun Natalian aviomies kuoli kymmenen vuotta sitten, hän jäi yksin heidän kahden lapsensa, Denisin (4) ja Anastasian (7), kanssa. Lisäksi hän oli raskaana. Suru suisti Natalian turruttamaan tuskaansa päihteillä. Pian Natalia kuitenkin ymmärsi tarvitsevansa apua ja löysi tiensä Mission Possiblen kuntoutuskeskukseen.

Наша бабулечку поздравили с днём рождения

Keskuksessa Natalia sai tukea elämäntilanteeseensa, synnytti kuopuksensa Marian, kuuli evankeliumin, tuli uskoon ja sai ystäviä. Keskuksesta lähdettyään hän meni töihin, osti asunnon, huolehti lapsistaan, auttoi iäkästä äitiään ja kävi seurakunnassa.

Mutta ajan myötä tunne siitä, että jotakin puuttui, alkoi kasvaa. ”Seurakunta ja ystävät välittivät minusta hyvin paljon, mutta sielussani kaipasin elämänkumppania. Minua odottaisi lasten kasvettua yksinäisyys”, kertoo Natalia.

Takaisin pohjalle ja uuteen alkuun

Natalia masentui tilanteesta syvästi ja alkoi juoda kuten kymmenen vuotta aikaisemmin. Myös huumeet palasivat hänen elämäänsä. Huumeiden myötä perheeseen tuli Natalian miesystävä Artjom, narkomaani hänkin. Hän oli iloinen ja huolehtivainen ja auttoi lapsia läksyissä. Lapset pitivät miehestä, mutta heitä vaivasi aikuisten huumeiden käyttö. Huoli sai 17-vuotiaan Anastasian puhumaan äidilleen ja suostuttelemaan hänet lähtemään kuntoutukseen.

”Anastasian sanat pysäyttivät minut. Hän sai minut näkemään, mitä olin tekemässä lapsilleni ja itselleni. Olen hänelle siitä hyvin kiitollinen”, Natalia toteaa.

Kohti unelmia

Natalia hakeutui tuttuun keskukseen, mukanaan 10-vuotias Maria, joka oli syntynyt siellä. Vanhemmat lapset jäivät isoäidin luo. Natalia koki olevansa kelvoton ja epäonnistunut, mutta oman tilanteen totuudellinen kohtaaminen, Jumalan armo, rakkaus ja anteeksiantamus sekä keskuksen väen tuki uudistivat hänen uskonsa ja sisäisen elämän.

2022 07 ASB Natalia Yarina 5

Samaan aikaan toisessa kuntoutuskeskuksessa Artjom teki tiliä itsensä ja elämänsä kanssa. Eräänä päivänä Natalia sai puhelun, jossa Artjom kertoi kohdanneensa Jumalan ja tulleensa uskoon!

Natalia ja Artjom ymmärtävät, että heillä on vielä kummallakin edessään paljon työstettäviä asioita. Siihen suostuen ja Jumalaan turvautuen he rakentavat perustaa unelmalle yhteisestä elämästä. Kuntoutuksen jälkeen he haluavat tehdä unelmasta totta – mennä naimisiin ja elää perheenä Jumalaan luottaen.