Aktiivinen nuortenryhmä keskellä Siperiaa on monivuotisen työn hedelmää

Two young people posing for a picture near a river.
Muut kielet:

KUVA: Anja ja Boris mukana nuorten retkellä

Pienessä kaupungissa keskellä Siperiaa käynnistyi kuusi vuotta sitten työ, johon Mission Possible tuli mukaan sen alkuvaiheissa. Työtä johtavat Ivan ja Elena,  jotka vapaaehtoistiimin kanssa auttavat vähävaraisia ja kriisitilanteessa olevia perheitä ja järjestävät lapsille ja nuorille toimintaa.

Perheitä autetaan ja tuetaan monin tavoin. Heille viedään mm. ruoka- ja vaateapua ja pienessä toimintakeskuksessa pidetään ompelukursseja ja pyykkitupaa, jota perheet voivat käyttää. Lapsille ja nuorille järjestetään harrastustoimintaa ja retkiä sekä pidetään kristillistä kerhoa.

Ystävyys ja opetus on kantanut hyvää hedelmää. Nuoret ovat aktiivisesti mukana toiminnassa ja auttavat järjestämään tapahtumia, mm. kristillisiä elokuvailtoja ja juhlapäivien ohjelmaa kaupungilla. Nuoret ovat kutsuneet ryhmään kavereitaankin ja siinä on nyt noin 50 henkeä.

Boris, Anja, Igor ja Katja ovat nuoria, jotka osallistuvat innokkaasti nuorten toimintaan. Jokaisella heistä on oma tarinansa siitä, miten he ovat tulleet ryhmään mukaan.

Youth group members playing 2

Boriksen perheen kanssa on tehty pitkäjänteistä työtä

”Tapasimme Boriksen ensimmäisen kerran, kun hän oli 7-vuotias”, työtä vetävä Elena kertoo. ”Perheen tilanne oli vaikea. Vanhemmat käyttivät päihteitä ja olivat eronneet. Boris asui äitinsä kanssa.”

”Viisi vuotta sitten Boris tuli mukaan kesätoimintaamme ja oli mukana jonkin aikaa. Sitten huono seura vei hänet mennessään. Jatkoimme kuitenkin yhteydenpitoa perheeseen. Sitä kautta Boris tuli toissakesänä mukaan retkellemme. Hän oli alkanut miettiä vakavammin elämänsä suuntaa. Matkasta tuli hänelle käännekohta.”

”Boris on nyt säännöllisesti mukana nuortenryhmässä. Opetus ja yhteys toisiin on merkinnyt hänelle paljon. Hän on kutsunut mukaan kavereitaankin. Boris rukoilee äitinsä puolesta ja hänen suuri toiveensa on, että äiti lopettaisi juomisen”.

Anja sai kutsun kaveriltaan ja kutsui mukaan veljensä

”Kasvoin isossa perheessä. Kotona oli välillä vaikeaa ja koulussa olin yksinäinen”, 16-vuotias Anja kertoo. ”Kolme vuotta sitten eräs poika pyysi minua mukaan nuortenryhmään. Siellä oli hyvä ilmapiiri ja kaikki olivat ystävällisiä. Opin tuntemaan Jeesuksen ja sain paljon ystäviä. Olen saanut myös tehtäviä, joissa saan palvella Jumalaa ja lähimmäisiäni. Toivon, että koko perheeni tulisi uskoon.”

Elena kertoo: ”Anja kutsui veljensä Igorin ryhmään mukaan, mutta jonkin ajan kuluttua veli jäi pois, alkoi tupakoida kaverien kanssa ja käyttää karkeaa kieltä. Pääsiäislomalla veimme ryhmämme isoon nuortentapahtumaan, ja Igor tuli mukaan. Siellä Jumala kosketti häntä syvästi. Nyt hän on mukana kaikessa. Hän on kertonut elämänmuutoksestaan ystävilleen ja on tuonut heitäkin ryhmään.”

Elena and kids 1KUVA: Nuoria Elenan kanssa. Elena kuvan oikeassa reunassa.

Katja haluaa auttaa toisia

17-vuotias Katja asuu pienessä kylässä noin 30 km päässä kaupungista. Hän on varttunut hyvin vähävaraisessa perheessä yhdessä kahden veljensä kanssa. ”Tapasimme Katjan perheen muutama vuosi sitten”, Elena kertoo. ”Kutsuimme hänet ja hänen veljensä tapahtumaan, jonka järjestimme kriisiperheiden lapsille. Siitä lähtien Katja on ollut mukana toiminnassa ja tavoittamassa uusia lapsia.”

Ypouth group 7 5KUVA: Nuoria kuuntelemassa ohjeita. Katja kolmantena pöydän oikealla puolella.

”Haluaisin isona auttaa kodittomia ihmisiä. Olen iloinen, kun saan tehdä jotakin toisten hyväksi.”, kertoo Katja tulevaisuuden unelmistaan.

Uutta kristittyä sukupolvea kasvattamassa

Nuorten toiminnassa Raamatun opetuksen, tiedon jakamisen, uusien taitojen opettamisen, ystävyyden ja yhdessä tekemisen sekä rukouksen kautta nuorista kasvaa Jeesuksen opetuslapsia ja uusi kristitty sukupolvi.

Varusta ja laheta 4 1