Äidin sydän
PÄIVI RANTA, Suomen koordinaattori
KUVA: Bozana ja tytär Kristina
Miltä tuntuu olla
pienen sairaan lapsen
äiti slummikylässä?
Tätä olen välillä miettinyt illalla nukkumaan käydessäni, kun ajatukseni matkaavat Bulgarian slummikyliin ja niissä tapaamieni äitien ja heidän perheidensä luokse. Erityisesti mieleeni nousevat Bozanan ja hänen pienen tyttärensä Kristinan kasvot.
Tapasin heidät ensi kertaa Mission Possiblen uutislehden kuvassa helmikuussa 2017. Kuvassa 16-vuotias nuori äiti pitelee sylissään tyttövauvaa ja hänen vieressään seisoo pienokaisen 19-vuotias isä Todor. Perhe on juuri saanut äitiyspakkauksen, yhden ensimmäisistä jakamistamme pakkauksista. He asuvat ränsistyneessä mökissä eikä kummallakaan ole työtä, mutta he iloitsevat lapsestaan ja ovat kiitollisia saamastaan pakkauksesta.
Seuraavan kerran tapaan Bozanan ja hänen tyttärensä Pevtsiten slummikylän seurakunnassa, kun ensimmäisestä tapaamisestamme on kulunut noin kaksi vuotta. Olemme jälleen jakamassa äitiyspakkauksia ja Bulgarian tiimimme työntekijä Daniela pitää seurakunnassa opetushetken äideille. Bozana istuu piirissä muiden kanssa Kristina sylissään. Tunnistan hänet heti. Olen iloinen, että hän käy lapsensa kanssa seurakunnassa, sillä täältä he saavat monenlaista apua ja tukea.
Lopuksi siunaamme jokaista äitiä. Menen Bozanan luokse. Hänen olemuksensa on hiljainen ja vakava. Hän pyytää rukoilemaan sylissään istuvan Kristinan puolesta, joka ei vielä kävele vaikka on jo yli kaksivuotias. Rukoilen lapsen ja Bozanan puolesta.
Tuossa lyhyessä rukoushetkessä kohtaa kaksi äitiä.
Meidän elämämme ovat aivan erilaisia,
olemme eri ikäisiä ja elämme
äysin erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa.
Mutta olemme kumpikin äitejä, jotka kantavat lapsiaan sylissään ja sydämissään. Heidän ilonsa ja surunsa ovat meidän ilojamme ja surujamme. Kun mietin, miltä tuntuu olla sairaan lapsen äiti slummikylässä, ajattelen omaa lastani – ja tiedän vastauksen.
Illalla sängyssäni ajattelen, miten ehkä juuri sillä hetkellä Bozana katsoo nukkuvaa pikku Kristinaa ja silittää hänen pehmeää poskeaan.
”Jumala, auta ja siunaa lastani”,
me kumpikin huokaisemme sydämissämme
Taivaallisen Isämme puoleen.
Jumalalle meidän lapsemme ovat rakkaita
– ja niin ovat myös äidit.
Päivi ojentaa Bozanalle "evankeliumirannekorun", joista kerromme enemmän ensi numerossa.
