Muut kielet:

”Jos annan sinulle tämän nuken takaisin, annatko sinä minun mennä takaisin mummin luo”, kysyi 13-vuotias Irina äidiltään, kun tämän antamasta joulupaketista paljastui hieno ja kallis nukke.

Irina ei kaivannut nukkea vaan mummia, jonka hoivissa oli kasvanut.

Äiti ei ollut hänestä koskaan välittänyt, Irina koki olevansa äiditön. 

Mutta sitten äiti olikin yht'äkkiä hakenut hänet takaisin luokseen asumaan...

Kymmenen vuotta tuon joulun jälkeen Irinan joulunviettopaikkana oli yksi kuntoutuskodeistamme Venäjällä.

Hän oli edeltävänä syksynä muuttanut sinne pienten poikiensa Maksimin (3) ja Diman (1) kanssa. Maksimin päiväkodin opettajat olivat ottaneet yhteyttä lastensuojeluun, kun Irina ei koskaan itse hakenut poikaansa. Hakija oli aina isoäiti vauva mukanaan.

Ilmeni, että Irina joi ja oli poissa kotoa päiväkausia. Lapsista huolehti Irinan äiti, joka aikanaan itsekin oli laiminlyönyt tyttärensä. – Nyt Irina toisti samoja virheitä.

Vaikea lapsuus oli muovannut Irinasta epävarman nuoren naisen, jota oli helppo käyttää hyväksi. Lasten isät eivät koskaan olleet vakavissaan hänen suhteensa. Irina joutui taloudelliseen ahdinkoon, kun kumppani otti luottoja hänen nimissään.

Irina etsi lohtua juomisesta, kunnes viranomaiset puuttuivat asiaan. Ellei tilanteeseen tulisi muutosta, pojat sijoitettaisiin lastenkotiin!

Irinan äidin tarina oli ollut samantapainen. Hänkin oli saanut lapsen hyvin nuorena ja joutunut hylätyksi. Siitä oli alkanut alamäki. Käännekohdaksi muodostui tuo jouluaatto, kun äiti antoi Irinalle nuken. Se hetki, kun tytär pyysi häntä vaihtamaan lahjan isoäitiin, mursi äidin sydämen. Sinä yönä hän itkien teki parannusta ja päätti voittaa takaisin ainoan lapsensa sydämen.

Rakkaus ja anteeksianto paransivat äidin ja tyttären välit.

Äidistä tuli Irinan tuki tämän vajotessa syvemmälle vaikeuksiin, ja hän oli  laiminlyödyille lapsenlapsille kuin äiti – puki heidät, ruokki, lohdutti, peitteli nukkumaan. Samalla tavalla Irinan turva lapsena oli ollut hänen isoäitinsä.

Äiti sai Irinan lähtemään kuntoutukseen.

Alku siellä oli vaikea. Lapset olivat Irinalle vieraita ja itkivät mummin perään. Keskuksen henkilökunnan ja toisten äitien tuella Irina selvisi raskaimmista hetkistä ja suhde lapsiin on eheytynyt.

Vaikka Irinan elämässä on edelleen haasteita, on vuosi kuntoutuskodissa ollut hänelle käänteentekevä. Hän on saanut apua ongelmiensa ja sisimpänsä kipeiden asioiden käsittelyyn.

Hän on löytänyt yhteyden poikiinsa, kasvanut vanhempana ja jatkaa nyt keskeytyneitä lukio-opintojaan.

Hän on vastaanottanut Jeesuksen Vapahtajakseen, hän on pyytänyt ja saanut anteeksi.

Jumala voi antaa elämässään epäonnistuneelle uuden elämän.