Muut kielet:

MILA IVANOVA, BULGARIA

Olimme käymässä seurakunnassa, joka kokoontui vanhassa junavaunussa. Aloitimme sen kanssa keväällä yhteistyön äitiyspakkausten jakamiseksi ja lukuopetuksen järjestämiseksi. Olimme mukana lasten oppitunnilla, ja sen jälkeen oli tarkoitus jakaa pakkauksia.

Kolmisenkymmentä lasta istui vieri vieressä oppikirjat käsissään seuraten tarkkaavaisesti opettajaa ja toistaen kirjaimia ja tavuja. Hän oli yksi vapaaehtoisista, joka kävi maaliskuussa lukuopettajakurssimme.

Eturivissä istui hiljainen, vakava tyttö, hieman muita vanhempi.  ”Hyvä, että hänkin on tullut opettelemaan lukemaan”, ajattelin. Oppitunti päättyi, ja tuli äitiyspakkausten vuoro. Mutta eturivin tyttö ei lähtenytkään muiden oppilaiden mukana. Silloin ymmärsin: tämä viisitoistavuotias oli tullut lukuopetukseen, mutta hän oli myös äiti ja tarvitsi pakkauksen...

Hento nuori tyttö, mutta katse väsynyt kuin aikuisella. Hoikat kädet, joiden pitäisi pitää kynää, mutta ne jo pitivät vauvaa. Sydän, jonka pitäisi haaveilla tulevaisuudesta, mutta joka nyt on täynnä huolia.

Myös se asiallisen rauhallinen tapa, jolla hän otti pakkauksen vastaan, oli aikuismainen. Hän ei ollut kuin lapsi, joka saa lahjan, vaan kuin äiti, joka kantaa vastuuta perheestään.

KUVA: Mila, äitiyspakkausprojektin työntekijämme Bulgariassa, on aina lempeä ja ystävällinen (mitä hänen nimensäkin merkitsee) ja osaa rohkaista äitejä ja johtaa heitä uskoon.

Hänenlaisiaan on paljon. Lapset saavat lapsia – ja pahinta on, että sitä pidetään normaalina. Mutta ei ole normaalia, että lapset pakotetaan aikuisuuteen ja he menettävät elämästään tärkeän kappaleen.

Koin hiljaista ja syvää kipua ajatellessani näitä ennenaikaisesti vanhentuneita tyttöjä. – Herra, varjele näitä lapsia! Auta, ettemme tottuisi heidän kipuunsa, vaan anna meille viisautta ja rakkautta, että voimme auttaa heitä!