Muut kielet:

4-vuotias Olesja oli käyttänyt vaarallista ”suola”-huumetta kaksi vuotta. Koska tyttö oli  alaikäinen, hänen kanssaan Asbestin kuntouskeskukseemme tuli myös äiti pikkuveljen kanssa. 

Äidin ja tyttären välit olivat erittäin huonot. Kumpikin piti toista syyllisenä ongelmiiin. Tästä lähti kuitenkin käyntiin ihmeellinen muutos koko perheen elämässä.

Kuntoutuskeskuksemme Uralin alueella Asbestissa

”Äiti ei enää määrää minua!”

Olesja jäi heti synnyttyään ilman isää, kun tämä jätti perheensä. Äiti Vera meni uudestaan naimisiin tytön ollessa kahdeksan. Mukava isäpuoli Sergei suhtautui Olesjaan kuin omaan lapseensa.

Tyttö olikin elämäänsä tyytyväinen – kunnes pikkuveli Anton syntyi.

–  Jouduin olemaan koko ajan lapsenvahtina ja pesemään pyykkiä. Äiti sanoi, että minun piti huolehtia Antonista, koska hän oli huolehtinut minusta kun olin vauva, Olesja kertoi synkkänä.

– Jos en halunnut vahtia lasta, tuli kamala huuto. Kun isä puolusti minua, äiti alkoi haukkua häntäkin ja riita muuttui kahta pahemmaksi. Kotikuri oli kuin armeijassa! Lähdin lopulta pois.

Olesja muutti 12-vuotiaana itseään vanhemman pojan luo tämän isoäidin asuntoon. Nuori mies oli narkomaani, ja Olesjakin alkoi käyttää huumeita.

Asenneremontti niin äidille kuin tyttärelle

Äiti Vera ei yrittänyt saada tytärtä takaisin kotiin.

– Ajattelin, että jos siellä oli hänen mielestään parempi olla, olkoon siellä, hän sanoi meille.

Vera sai tietää tyttärensä huumeongelmasta, kun tämä tuli  kouluun humalassa ja sieltä soitettiin kotiin.
– Se oli täydellinen yllätys.

Äiti kuuli kuntoutuskeskuksestamme ja aikoi lähettää Olesjan hoitoon yksin. Mutta lain mukaan niin nuorella piti olla huoltaja mukana. Niin äidinkin oli tultava pikkuveljen kanssa.
– Nyt sitten Anton joutuu olemaan erossa isästään, äiti sanoi tyytymättömänä. Edessä oli vuoden pituinen kuntoutus...

Olesja oli erittäin motivoitunut vapautumaan huumeista ja noudatti kaikkia ohjeita. Hän meni paikalliseen kouluun, ja opiskelu alkoi sujua hyvin.

Tyttö oli iloinen ja ystävällinen. Hän sanoi keskusteluissa työntekijämme kanssa, ettei enää kanna kaunaa äidilleen. Hän haaveili paluusta perheen luo, onnellisesta kodista ja toivoi, että äiti halaisi häntä ja osoittaisi enemmän rakkautta.

Tyttären kuntoutuksesta muodostui äidille itsetutkiskelun aika. Vera ei ollut kovin halukas keskustelemaan perheneuvojamme kanssa.

–  Ehkä olin hänelle liian ankara, äiti  myönsi.  – Mutta minulla oli hyvä tarkoitus.

Autoimme Veraa näkemään lapsen tarpeita ja ymmärtämään, miksi keskinäiset välit olivat ajautuneet tähän pisteeseen.

Ihmeellinen hetki neljä kuukautta myöhemmin

Tuli ihmeellinen päivä, jolloin äiti ja tytär yhdessä halusivat ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä. Kumpikin pyysi kyynelin toiseltaan anteeksi.  Siitä lähti liikkeelle muutos, joka yllätti meidät kaikki!

Äiti alkoi kohdella Olesjaa samalla lempeydellä kuin pikkuveljeä. Aamuisin hän letitti tytön hiukset ja vei hänet kouluun unohtamatta halausta ja suukkoa poskelle.

Totesimme, ettei Olesja tarvinnut vuoden pituista kuntoutusta. Kun kevätlukukausi loppui, aloimme valmistella perheen lähtöä.

Isä Sergei oli hankkinut toisesta kaupungista talon ja remontoinut sen perhettä varten. Otimme yhteyttä paikkakunnan evankeliseen seurakuntaan ja kerroimme pastorille perheen tilanteesta.

Kun äiti ja lapset tulivat kaupunkiin, seurakunta tuli heidän avukseen.

Palvelutyöhön seurakunnassa

Koko perhe alkoi käydä seurakunnassa ja kotiryhmässä. Isään teki suuren vaikutuksen  Verassa ja Olesjassa tapahtunut muutos. Hänkin tuli pian uskoon, ja kesällä koko perhe kävi yhdessä kasteella!

Nyt Vera ja Sergei vetävät seurakunnassa ruokapalvelua  vähävaraisille perheille ja kodittomille. Olesja on mukana nuortentyössä.

"He ovat seurakunnallemme Jumalan lahja",
pastori sanoi meille.

Jumala teki lyhyessä ajassa ihmeitä tässä perheessä ja muutti heidän elämänsä!

Äiti, tytär ja pikkuveli kuntoutuskeskuksessa