Muut kielet:

Tämä perheen tarina kosketti meitä syvästi. – Kulkiessamme heidän rinnallaan kuluneen vuoden ajan ja tukiessamme heitä näimme Irinan, Pavelin ja heidän lastenlastensa vaikeudet ja surut. Mutta näimme kaiken keskellä myös Jumalan työn.

Irina ja Pavel Nikolaev, 60- ja 70-vuotiaat isovanhemmat, joutuivat surukseen näkemään, kuinka huumeet tuhosivat heidän poikansa ja tämän perheen elämän. He ottivat hoitaakseen kolme pojanpoikaansa (nyt 3-, 7- ja 8-vuotiaita). Heillä oli iso talo, puutarha sekä lehmiä, sikoja ja kanoja ja heillä oli hyvä taloudellinen tilanne.

Koko omaisuus paloi hetkessä

Kaikki romahti muutamassa tunnissa! Irina ja Pavel menettivät tulipalossa talonsa, omaisuutensa, paperinsa ja käteissäästönsä. Pariskunta joka oli auttanut muita, tarvitsi nyt itse apua...

Koettelemukset eivät päättyneet tähän. Viikko tulipalon jälkeen Irinan ja Pavelin miniä, poikien äiti, kuoli. Veljekset olivat jo alkaneet kutsua Irina-mummia äidiksi – ja nyt hän todella joutui ottamaan äidin paikan.

KUVA: Uusia leluja tulipalossa menetettyjen tilalle.

Aloimme auttaa perheen elämän jälleenrakentamisessa

Tutustuimme perheeseen pian tulipalon jälkeen alkuvuonna 2025 sosiaaliviranomaisten kautta. Ensimmäisellä vierailulla veimme ruokaa, vaatteita ja leluja. Lapset istuivat innokkaasti leikkimään. Irina oli kiitollinen ja helpottunut: ”Poikien päiväkoti ja koulu alkavat pian, ja nyt heillä on vaatteita!”

KUVA: Irina oli iloinen kouluvaatteista pojille.

Autamme perheitä monissa tarpeissa: virallisissa asioissa, terveydenhoidossa, remonteissa. Kun Irina loukkasi jalkansa eikä voinut kävellä, kävimme virastoissa heidän puolestaan järjestämässä tulipalon jälkeiset korvaukset.

Keräsimme myös varoja ja hankimme heille yllätyksenä puhelimen, josta oli heille suuri apu asioiden hoitamisessa. Lisäksi remontoimme heidän kylpyhuoneensa.

Rukouksen tien löytäminen

Käymme säännöllisillä kierroksillamme 10–12 perheen luona. Nikolaevin pojat ottivat meidät vastaan halauksin. Veimme heille ruoka- ja muita tarvikkeita, seurasimme heidän tilannettaan ja rohkaisimme heitä. Joka kerta rukoilimme yhdessä. ”Olen alkanut rukoilla joka ilta”, Irina kertoi.

KUVA: Ruokakasseja ja rohkaisua

Sairaus johti siunaukseen

Nikolaevien koettelemukset jatkuivat... Keväällä isoisä sairastui rajuun keuhkokuumeeseen ja tuskin pystyi puhumaan ja syömään. Rukoilimme hänen puolestaan ja kehotimme häntä antamaan elämänsä Herralle. Hän olikin siihen valmis.

”Tulkaa rukoilemaan puolestani useammin – tunnen jo oloni paremmaksi”, hän kuiskasi.

Seuraavalla vierailulla Irina sanoi heti ovella iloisesti: ”Hän voi jo paremmin – syö, puhuu ja istuu!” Kutsuimme Irinan ja lapset seurakunnan pääsiäistilaisuuteen. ”Tulemme varmasti”, hän sanoi.

Uusi menetys

Syyskuussa tapasimme Nikolaevin perheen jälleen suuren surun keskellä. Heidän poikansa Pasha, kolmen pojan isä, oli kuollut huumeiden yliannostukseen. Oli vaikea löytää sanoja lohdutukseksi perheelle, joka oli menettänyt niin paljon. Rukoilimme yhdessä, tietäen että Jumala voi kantaa heidät tämänkin surun läpi. Irina sanoi kyynelsilmin mutta rauhallisesti: ”Yksi Pasha kuoli, mutta meillä on kolme pientä Pashaa kasvatettavana.” Isoisä lisäsi: ”Teidän ansiostanne emme ole yksin. Kiitos, että olette kanssamme.”

KUVA: Irina, Natasha ja itse tehty hapankaali

Vähitellen perhe alkoi toipua menetyksestä ja hymy alkoi palata heidän kasvoilleen. He odottivat toisen poikansa vierailua. Hänkin käyttää huumeita, ja aiomme puhua hänen kanssaan kuntoutukseen menosta.

”Tuokaa ensi kerralla meille kristillistä kirjallisuutta luettavaksi”, isoisä pyysi.

Irina teki talvea varten hapankaalia ja antoi purkin turvakotiamme varten kiittäen sydämellisesti kuluneesta yhteisestä vuodesta!

Näin rakentuu uusi elämä – ei yhdessä hetkessä, vaan kulkemalla yhdessä askel askelelta!