Ruokaa, Raamattuja, rukousvastauksia
Tämä talvi on ollut neljä vuotta kestäneen sodan vaikein Ukrainassa. Sähkökatkot ja kylmyys vaikeuttavat ihmisten elämää suuresti. Jatkamme työtä aktiivisesti. Kiertäessämme Odessan alueella jakamassa apua ja evankeliumia kohtaamme monia erilaisia ihmisiä ja kuulemme heidän kertomuksiaan. Jotkut jättävät sydämiimme erityisen jäljen.
ANGELIKA BAEVA, Odessa, Ukraina
"Raamattu muutti elämäni"
Kun jaoimme ruoka-apua, eräs mies tuli autollemme. Ojensimme hänellekin paketin, mutta hänellä oli kysymys, joka ei koskenut ruokaa.
”Onko teillä Raamattuja? Olen lukenut ukrainalaisen ja venäläisen käännöksen, jotka sain teiltä aiemmin. Haluaisin lisää muillekin annettavaksi.” Tällä miehellä ei ollut pelkästään fyysinen nälkä, vaan myös syvä hengellinen nälkä. Hän ei etsinyt ensisijaisesti apua, vaan Jumalan sanaa jakaakseen toisillekin sitä hyvää, minkä oli itse löytänyt. Saatuaan Raamatun hän painoi sen heti sydäntään vasten.
Mies kertoi työskentelevänsä yövartijana. Hänellä oli tapana katsoa kopissa elokuvia. Mutta siitä asti, kun hän sai ensimmäisen Raamattunsa, hän on käyttänyt ajan lukemiseen.
”On vain hiljaisuus, minä ja Raamattu. Luen hitaasti ja välillä palaan jo lukemaani. Joka kerta Jumala puhuu minulle. Raamattu ei ole vain kirja. Se on vastaus kaikkiin kysymyksiini”.
Tämä todistus on muistuttaa meitä, että Jumala haluaa puhua meille Sanansa kautta ja voimme kuulla Hänen äänensä, kun sydämemme on avoin Hänelle. Olemme kiitollisia Jumalalle rohkaisusta tällaisten ihmisten kautta. Ja olemme kiitollisia kaikille, joiden avulla saamme jakaa niin ruumiin kuin sielun ravintoa!
”Olin rukoillut näitä puita!”
12-vuotiaan Arhipin koti on yksi niistä, joihin olemme tänä talvena vieneet polttopuita. Tämä nuori poika on kokenut monia järkytyksiä: vanhempien eron, äidin lähdön ja isoveljen kuoleman. Arhip asuu isoäitinsä luona. Elämä on niukkaa, mutta poika on säilyttänyt myönteisen elämänasenteen.
Arhip on käynyt raamattukerhossamme jo neljä vuotta. Hän kuuntelee mielenkiinnolla opetuksiamme, lukee Raamattua ja rukoilee. Hän myös auttaa meitä järjestämään pelejä ja leikkejä. On ilo nähdä, miten hänen uskonsa kasvaa ja hän jakaa hyvää ympärilleen.
Tulomme polttopuiden kanssa oli Arhipille ja isoäidille yllätys. Poika juoksi meitä vastaan ja halasi lujasti. ”Tiesin, että Jumala kuulisi rukoukseni!” hän sanoi ja alkoi itkeä. – Isoäitikin näki, etteivät Jumalan rakkaus ja huolenpito ole pelkkiä sanoja, ja kuunteli, mitä kerroimme Hänestä.
