UUTISLEHTI 1/2018

Mikä on Itä-Euroopan suurin tarve?

IGNAT IVANOV, toiminnanjohtaja

Tämän päivän Itä-Euroopassa monet asiat ovat paremmin kuin 25 vuotta sitten, kun aloitimme katulapsityön Venäjällä. Väitetään, että Moskovassa on nykyään enemmän Mersuja kuin Saksassa. ”Miksi  Venäjän rikkaat eivät auta omiaan?” monet kysyvät.

Avun tarvetta ei kuitenkaan mitata sillä, kuinka paljon Itä-Euroopassa on miljonäärejä.

Avun tarvetta mitataan sillä, millainen mahdollisuus hädänalaisella lapsella tai perheellä on saada todellista apua ja tukea silloin kuin hän sitä tarvitsee, sekä  tulla tuntemaan Jumala.

Se työ, mitä Mission Possible tekee Itä-Euroopassa, ylittää paikallisseurakuntien ja avustusyhdistysten voimavarat. Vielä pitkään tarvitaan apua lännestä.

Tässä numerossa kerromme Jekaterinburgin turvakodista, jonka avasimme kahdeksan vuotta sitten. Aina kun olen käynyt siellä, sinne on tuotu nälkäisiä, ryysyisiä, kauhuissaan olevia lapsia. Lapsia, jotka on tuotu sinne tappelun keskeltä alkoholistikodista, jotka ovat nähneet veritekoja ja muita kauheuksia. Kun olen tullut seuraavan kerran, nämä lapset ovat iloisia, hyväkuntoisia, täynnä toivoa. Ei ole suurempaa iloa kuin tämä!

Kaikki tämä on mahdollista siksi, että yhdessä teidän kanssanne olemme pitkäjänteisesti panostaneet näiden lasten elämään.  Kiitos teille siitä, että välitätte!

”Työmme keskipisteessä on kaikkien ihmisten kaikkein suurin tarve.”

Näin toteaa Andrei Ivanov, joka johtaa vaimonsa Natashan kanssa Jekaterinburgin turvakotia.

Andrei Ivanov, turvakodin isä.

Mikä on tämä suurin tarve?

Andrei jatkaa: ”Neljätoista vuotta sitten aloitimme työn katulasten parissa. Ruokimme, puimme, kylvetimme ja hoidimme heitä, etsimme heidän perheenjäseniään. Hyvin pian ymmärsimme, että kaikkien ongelmien tausta oli sama: risainen ja toimimaton perhe – tai perheen puute...”

”Ihmisen suurin tarve, riippumatta iästä,
sukupuolesta tai taustasta,
on tuntea itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi,
kokea yhteyttä ja turvallisuutta,
tuntea elämänsä merkitykselliseksi.”

Miten tämä tarve voidaan täyttää?

”Luonteva ympäristö näiden tarpeiden täyttämiselle on perhe.” ”Sen vuoksi, kun avasimme lapsille turvakodin, halusimme, että se olisi kuin iso perhe.”

”Kodissa on tähän mennessä asunut yli 460 eri-ikäistä lasta ja myös äitejä. Olemme nähneet, kuinka ympärivuorokautinen huolenpito ja yhteys muuttavat lapsia.”

”Pyrimme myös aina auttamaan kokonaisia perheitä ja muuttamaan heidän elämäänsä avun ja evankeliumin sanoman kautta. Tavoitteemme on, että lapsi, jos mahdollista, voisi palata omaan perheeseensä.”

Jekaterinburgin turvakoti. Keittiö on kodin sydän!

PERHE ON SITÄ, ETTÄ
• teemme asioita yhdessä
• meillä on turvallinen olo
• apu ja neuvot ovat aina lähellä
• ymmärrämme toisiamme
• rakastamme toisiamme.


Natasha Ivanova on kuin äiti monelle turvakodin tytölle.

Lenan ja Lisan tarina:
Ulos kopista uuteen elämään suureen perheeseen!

Lena ja Lisa, siskokset, joilla on vuosi ikäeroa, olivat eläneet eristyksissä muista. Heidän äitinsä oli vakavasti sairas koko heidän lapsuutensa ajan. Myös nuorempi sisko Lena syntyi sairaana. Äidin kuoleman jälkeen isä jätti tytöt isoäidille.

Tyttöjen elämä iäkkään, vähävaraisen isoäidin luona rajoittui 14 neliön tunkkaiseen huoneeseen. Siinä oli sohva, jolla kaikki kolme nukkuivat, ja joka puolella kasoittain vanhoja tavaroita, astioita, kirjoja... Isoäiti oli kerännyt ne roskista.

Tytöillä oli aina kuluneet, likaiset vaatteet. Etenevän dementian vuoksi isoäiti ei pystynyt huolehtimaan siitä, että tytöt kävivät koulua, ja siksi he usein viettivät päivänsä kotona.

Naapurit ottivat lopulta yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, jotka päättivät ottaa tyttöjen huoltajuuden isoäidiltä pois korkean iän ja sairauksien vuoksi. Viranomaiset pyysivät meitä ottamaan tytöt turvakotiimme. Ja niin kotimme johtaja Andrei lähti hakemaan heitä.

Olimme huolissamme, kuinka tyttöjen tulo turvakotiimme onnistuisi. Meille oli kerrottu, että Lenalla oli psyykkisiä ongelmia ja muutos saattaisi pelottaa häntä.

Kun Andrei koputti pienen asunnon ovelle, sitä avaamaan tuli vihainen isoäiti. Andrei seisoi ovella hymyillen eikä ehtinyt sanoa mitään, kun yllättäen Lena astui esiin isoäidin takaa, katsoi Andreita, alkoi hymyillä ja hyppäsi sitten hänen kaulaansa, ikään kuin olisi kauan odottanut häntä!

Turvakodilla tytöt tutustuivat uuteen perheeseensä. Huomasimme pian Lenan ongelmat ja aloimme kaikki, niin aikuiset kuin lapset, yhdessä auttaa häntä tottumaan uusiin olosuhteisiin.

Kävimme monia keskusteluja lääkäreiden ja asiantuntijoiden kanssa Lenan hoidosta – mutta sillä aikaa tavallinen kodin elämä ja toisten lasten seura alkoi tuoda tulosta! Erityiskoulun opettajat ihmettelivät, kun Lenan puhe ja sanavarasto paranivat niin nopeasti.

Myös isosisko Lisa puhkesi kukkaan. Hän alkoi menestyä koulussa ja löysi mieluisan harrastuksen: hiihdon. Lisa on erittäin avoin rukoukselle ja hengellisille asioille. Kun tytöt tulivat ensimmäistä kertaa kanssamme seurakuntaan, näytti siltä, kuin he olisivat tulleet kotiin.

Siskokset saavat olla turvakodissamme täysi-ikäisiksi asti. Isoäiti vierailee siellä usein, viihtyy ja viipyy seurassamme tuntikausia. Hänestäkin on tullut jo kuin perheenjäsen!

Uskomme, etteivät Lena ja Lisa tulleet kotiimme sattumalta, vaan saamme kaiken muun avun ohella tarjota heille kaikkein tärkeimmän asian: johtaa heidät uskomaan ja luottamaan Taivaalliseen Isään.

Lisa (keskellä) ja Lena (edessä oikealla) uusien veljiensä ja siskojensa kanssa turvakodin pihalla.


Viiden lapsen vanhemmat 12 neliön  kodissa:
”Herra ei ole unohtanut perhettämme eikä jättänyt näkemään nälkää."

Lumisena talvipäivänä tiimimme kävi Vakarelissa, vuoristokylässä lähellä Bulgarian pääkaupunkia Sofiaa. Kylän laidalla on slummialue, jossa on romaniperheiden vaatimattomia asumuksia. Lumentulon vuoksi kylään ei päässyt autolla.

Kannoimme seurakunnan miesten kanssa parikymmentä äitiys- ja lastenvaatepakkausta päätieltä pienen evankelisen seurakunnan rukoushuoneelle. Siellä jaoimme ne perheille, jotka elävät suuressa puutteessa. Vierailimme myös useassa kodissa.

Rumen Ivanov  (Mission Possiblen Bulgarian työn johtaja) puhuu äideille Vakarelin seurakunnassa.

Pikku Erik oli yksi lapsista, joita varten toimme pakkauksen. Hän on Anan ja Georgin viides lapsi. Koko seitsemän hengen perhe asuu 12 neliön mökissä,  jossa ei ole vettä eikä viemäriä.

Huoneessa oli tilaa vain sängyille ja vanhalle kaapille – mutta nurkkaan oli silti saatu mahtumaan pieni joulukuusi! Lasten kengät olivat  rivissä  ikkunalaudalla. Kodissa oli siistiä ja siellä oli niin hyvä järjestys kuin voi olla pienessä tilassa, jossa elää, nukkuu ja aterioi seitsemän henkeä, joista yksi on vauva...

Vanhemmat ovat olleet jo monta vuotta työttöminä. Georgi menee joka päivä etsimään halonhakkuu- tai rakennustöitä, joita saattaa löytyä hyvällä onnella. Pitempiaikaisista töistä ei ole toivoa.

On suoranainen ihme, että perhe tulee toimeen pienillä sosiaalituilla, joita he saavat lapsista. He saavat kuukaudessa viidestä lapsesta 160 levaa eli 80 euroa. 

Tiukasta tilanteestaan huolimatta vanhemmat ovat tyytyväisiä ja toiveikkaita.

Erikin perheen koti.

Georgi toteaa:  ”Olemme kiitollisia! Herra ei ole unohtanut meitä eikä jättänyt näkemään nälkää. Hän on antanut meille viisautta, ja olemme selvinneet. Joka kuukausi olemme pystyneet jopa säästämään jonkin verran, että voimme ostaa tiiliä kotimme laajennusta varten.”

Perheen mökki on aivan rukoushuoneen vieressä. Kylässä on ollut seurakunta kolmen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kylässä pidettiin evankelioiva tilaisuus viitisen vuotta sitten, ja uuden uskovat rakensivat itse pienen rukoushuoneen. Rakennus on vaatimaton eikä kaikilta osin valmis, mutta uskovat perheet lapsineen kokoontuvat siinä joka päivä.

"Herra ei ole unohtanut meitä.” Anan ja Georgin sanat soivat mielessämme, kun lähdemme tästä matalasta majasta. Mekään emme halua unohtaa tätä perhettä ja tätä kylää!

Erik ja hänen äitinsä Ana seurakunnassa. Ana oli yksi 12 äidistä, joka sai äitiyspakkauksen.

Mitä tarvitaan juuri nyt?

Äitiyspakkauksemme on enemmän kuin tarvikepaketti.

Siihen liittyy opetus- ja tukiohjelma, jonka tarkoituksena on muuttaa perheiden elämää. Ohjelma toteutetaan yhdessä seurakuntien kanssa, ja kaikkia kylien äitejä kutsutaan siihen mukaan.

Kiitos vauvanvaatteista, joita olemme saaneet valtavan määrän! Vaatekeräyksessä on tällä hetkellä tauko.

Nyt tarvitsemme taloudellista tukea pakkausten ja ohjelman käytännön kuluja varten. Apusi on erittäin tärkeä.

Tukitili Nordea FI85 2309 1800 0153 17, Viite 7773. Kiitos sinulle!

_____________________________________________________________________________________________________________________

LINKKINÄ KETJUSSA: 
Tällä kertaa esittelemme Irina Nikolaevan, joka on yksi Mission Possiblen Bulgarian tiimin työntekijöistä.

”Olen onnellinen, kun lapset ovat onnellisia!”

Irina on Bulgarian tiimimme nuorin työntekijä. Hän on tullut tutuksi jo monille romanikylien perheille ja lapsille. Monitaitoinen Irina on koulutukseltaan psykologi.

”Kolme vuotta sitten olin mukana Mission Possiblen naistentapahtumassa. Sillä oli suuri  suuri merkitys elämälleni. Aloin sen jälkeen tehdä Missiossa vapaaehtoistyötä, koska halusin olla mukana jossain mielekkäässä ja tärkeässä. Olen kiitollinen Jumalalle, että nyt olen ollut puoli vuotta kokoaikaisena työntekijänä”!

”Rakastan lapsia ja työtä heidän parissaan. Olen aktiivisesti mukana äitiyspakkausohjelmassa, pakkausten kokoamisessa ja jakamisessa. Talvikaudella käyn romanikylissä lasten soppakeittiöillä.”

”Kesällä olen mm. ohjaajana lasten ja nuorten leireillä. Viime kesän leirillä järjestin lapsille Mestarikokki-ohjelman. Harrastan ruuanlaittoa, ja oli valtavan hauskaa, kun lapset tulivat innolla mukaan ja oppivat uutta!”

Irina jakamassa joululahjoja Karnaren romanikylässä,jossa avasimme joulukuussa uuden seurakunnan. 

Lataa lehti PDF-muodossa

Categories: 

Kampanja

NÄE LAPSI

Kampanja

FACEBOOK